|
Uusia materiaaleja kehitellään jatkuvasti erilaisiin
käyttötarkoituksiin. Purjekangasmarkkinat ovat maailmanlaajuisestikin mitattuna on niin
pienet, että tuskin ainoatakaan nykyään kankaan valmistukseen käytettävistä
kuiduista on alusta pitäen kehitetty purjeita silmälläpitäen. Toki eri materiaaleista
on myöhemmin kysynnän kasvaessa kehitetty paremmin purjeisiin soveltuvia versioita.
Kaikilla materiaaleilla on omat heikot ja vahvat puolensa, ja tärkeintä onkin valita
oikea materiaali kuhunkin tarkoitukseen. Tärkeimmät vertailtavat tekijät ovat
materiaalin murtolujuus, materiaalin kestävyys ympäristötekijöiden vaikutuksia
vastaan, materiaalin kyky vastustaa venymistä ja sen hinta. |

- Suurennettu NorDac
4800 kangas |
|
Materiaalin hinta ja kestävyys ovat olennaisimmat tekijät
matkapurjehtijalle. Kestävyyteen vaikuttaa kolme tekijää: murtolujuus sekä
uv-säteily- ja taivutuskestävyys. Jos pidämme vertailupohjana perinteistä hyväksi
havaittua polyesteriä, voimme havaita, että kaksi muuta materiaalia on vähintään
yhtä kestävää. Nämä ovat spectra/dyneema ja pentex. Sekä uv-säteily- ja
taivutuskestävyys ovat kaikilla samaa luokkaa, joten materiaalit "kestävät"
yhtä pitkään. Polyester on kuitenkin ainoa kuitu, josta voidaan kutoa kangasta ilman
laminaattien apua. Pentex ja spectra/ dyneema toimivat hyvin vain laminaateissa, jotka
ovat aina käyttöiältään lyhyempiä kuin kudottu polyester.Niinpä kudottu polyester
on edelleen suosituin materiaali pienissä ja keskikokoisissa matkapurjeissa.
Suurikokoisissa purjeissa dyneemasta saatava painoetu ja huomattavasti parempi
suorituskyky ajavat ohi korkeamman hankintahinnan. |
|
Perinteisin ja edullisin tapa valmistaa purjeita on vaakaleikkauksella
toteutettu kudotusta kankaasta valmistettu polyesteri purje. Erinomainen vaihtoehto
pienissä veneissä, mutta suuremmissa veneissä suorituskyvyltään heikohko ja painava
ratkaisu. Etuna ovat edullisuus ja erittäin pitkä tekninen kestoikä. |
- - NorDac 4800
- - NorDac NSP
|
|
Polyesterilaminaatit ovat jäänet viimevuosina lähinnä
matkapurjemateriaaliksi, koska pentex on syrjäyttänyt polyesterin kilpapurjeissa.
Polyesteri laminaatti mahdollistaa radial-leikkaukset ja siten purjeista saadaan
suorituskykyisempiä kuin perinteisistä vaakaleikatuista polyesteri purjeista. Tämä
suorituskykyero kasvaa huomattavasti purjeiden koon myötä ja on erityisen selkeä
leveissä ja matalissa purjeissa. |
- - ACL pentex
|
|
Pentex on polyesterin johdannainen kuitu ja on
venymäarvoiltaan selvästi polyesteria parempaa. Pentex on hyvä valinta matkapurjeisiin,
joista halutaan normaalia parempaa suorituskykyä eikä haluta investoida huomattavasti
kalliimpiin spectra/dyneema purjeisiin. Kulutuskestävyydeltään pentex on polyesteri
laminaattien luokkaa. |
- - Contender APEN
- - Bainbridge Diax LSP
|
|
Aramidit ovat yleisin kilpapurjeissa käytetty materiaali
niissä luokissa, joissa ei ole materiaalirajoituksia. Isommissa veneissä aramidin on
nykyään korvannut usein hiilikuitu tai aramidi / hiilikuitu sekoite. Aramidien
heikkoutena on kuidun heikko taittamisen ja uv-säteilyn kestävyys, joka rajoittaa
purjeen käyttöikää. Kun edellä mainitut tekijät vaikuttavat aramidi kankaaseen sen
murtolujuus pienenee kunnes purje ei enää kestä tuulen aiheuttamia rasituksia ja purje
repeää. Aramidi purjeen käyttöikä on lähes suoraan verrannollinen valitun kankaan
paksuuteen. Valitsemalla paksumpi kangas saadaan materiaali jonka murtolujuudessa on
enemmän turvamarginaalia tarvittavaan murtolujuuteen verrattuna. |
- DIAX HMT |
Spectraa valitaan useimmin kilpapurjemateriaaliksi silloin, kun purjeen
pitää kestää pitkäaikaista kovakouraista käsittelyä. Tyyppiesimerkkejä ovat
pitkät yksinpurjehdukset ja suurien monirunkoveneiden valtameripurjehdukset. Spectran
murtolujuus on erittäin suuri ja se on lähes immuuni taittamiselle ja huomattavasti
aramidia kestävämpi uv-säteilyn suhteen. Spectran ongelmana on viruminen. Viruminen on
ilmiö jossa tietyn rasitusarvon ylittyessä kuitu venyy, eikä palaudu enää takaisin
alkuperäiseen muotoonsa. Spectralle on ominaista matala virumislujuus. Jotta purje
pitäisi hyvin muotonsa on kangas valittava siten, että virumiseen johtavaa rasitusta ei
ylitetä. Tämä johtaa siihen, että spectra purjeista tulee selkeästi painavampia kuin
vastaavat venymäarvot omaavista aramidi purjeista. Spectran erinomainen murtolujuus
mahdollistaa toki erittäin keveiden purjeiden valmistuksen ilman rikkoutumisen vaaraa,
mutta vastaavasti tällaiset purjeet menettävät muotonsa hyvin nopeasti virumisen takia |
- SR Spectra GATORBACK |
Hiilikuitu valitaan useimmin kilpapurjemateriaaliksi silloin, kun purjeen
ominaisuudet vaativat pienintä mahdollista venymää ja voidaan hyväksyä erittäin
lyhyt käyttöikä. Erityisesti leveät genuat kuluvat huomattavasti
vastakäännöksissä. Erilaisilla hybridi ratkaisuilla (aramdi/hiilikuitu tai
spectra/hiilikuitu) saadaan hieman kestävämpiä purjeita. Samalla kuitenkin hiilikuidun
osuuden vähentyessä materiaali muuttuu venyvämmäksi |
|