|
|
Kaikki
North spinakkerit
suunnitellaan samalla ohjelmalla, jossa purjeesta luodaan
kolmiulotteinen malli. Tästä syystä jokainen yksittäinen kaista on oman
muotoisensa ja valmiin purjeen profiili on erittäin tasainen.
Spinakkeriemme tasainen profiili antaa niille ihanteellisen muodon,
jonka avulla ne käyttäytyvät paljon rauhallisemmin kuin muut
spinakkerit ja vaativat vähemmän säätämistä. Spinakkerit valmistetaan
useimmiten nylonista.
SYMMETRINEN
SPINAKKERI
Onnistunut spinakkerin
suunnittelu perustuu tarkkoihin tietoihin kunkin
veneen perusominaisuuksista, jotka suuresti vaikuttavat spinakkeriin
kohdistuvaan apparentti tuuleen ja tuulen kulmiin. Toinen tärkeä
tekijä on purjeen geometria, eli miten leveä se on suhteessa
korkeuteen. Myös erilaiset kankaat ja leikkaukset vaativat toisistaan
poikkeavia muotoja. Gradient mallien kehitystyössä on käytetty apuna
tuulitunnelia, jossa tunnelin virtauksia voidaan säätä pystysuunnassa
samoin kuin oikeissa olosuhteissa muodostuva tuulen gradientti (nopeus
ja suunta muuttuvat korkeuden mukaan) vaikuttaa purjeisiin.
EPÄSYMMETRINEN
SPINAKKERI
Ekspertit ovat tienneet
jo pitkään, että avotuulilla on mahdollista
tehdä eniten tulosta vastustajiin verrattuna. Tämä koskee erityisesti
uudempia suorituskykyisiä veneitä, joissa on usein epäsymmetriset
myötätuulipurjeet. Siksi North Sails käyttää purjeentekijöistä eniten
resursseja ja myötätuulipurjeiden kehitystyöhön. Gradient mallit on
testattu Flow/Membrain simulaatio- ja suunniteluohjelmalla, sekä
"twisted flow" tuulitunnelissa. Lopputuloksena on tasaisempi purjeen
muoto, parempi stabiliteetti ja helpompi trimmattavuus.
Kangasvaihtoehdot:
NorLon 65,
75, 150,
250 ja 350
NorLite 50, 60, 70
|


|